02:20
KIRJAUDU
SIVU 1
Yhteenveto
17 viikkoa Australian mantereella on nyt takana. Kaikenkaikkiaan mahtava reissu. Opiskelut hoidin määräajassa vähintään hyväksytysti, useimmiten paremminkin, ja siinä ohessa tutustuin mielenkiintoiseen kulttuuriin sekä moniin huipputyyppeihin ympäri maailmaa.
Valokuvia näyttäisi neljältä kuukaudelta kertyneen noin 9100 kappaletta. RAW-kuvia tietysti, joten näin myös kiintolevy arvostaa 104 gigatavun kokoista kuvakansiota.
Nähtävästi blogilla oli paikkansa lukijoiden päivittäisessä surffailussa, sillä kevään aikana sivulla on käynyt 1991 kävijää, näistä 1125 eri osoitteista*. Sivuja on katseltu liki kymmenen tuhatta kertaa ja noin puolet kävijöistä ovat palanneet toistuvasti viihtymään. Myös kommentteja on kirjoitushetkellä kertynyt 153 kpl blogiteksteille, kuvagalleriaan yhteensä 77.
Pidän näitä tilastoja ihan hyvänä tuloksena reissublogille jolla ei varsinaisesti ole sen suurempaa funktiota.
Iso kiitos kaikille lukijoille, tukijoille ja niille jotka muuten vain kävivät täällä kurkkimassa! Mukavaa on ollut kirjoitella tänne näitä tyhjäpäisiä juttuja, toivottavasti olet saanut niistä jotakin jutunaihetta jo kuluneiden joukkoon työpaikan kahvitauoille.
Kesän aikana todennäköisesti pistän lisää kuvia myyntiin Kuvatoimisto Cartinaan, joten käy välillä sielläkin tsekkaamassa josko löytyisi jotakin mielekästä. Kuvista todennäköisesti tulee kehiteltyä jos jonkinnäköistä, joten pysy kuulolla yritykseni verkkosivuston ja Facebook-sivun kautta.
Näin tällä kertaa, tämä projekti on nyt saatettu päätökseen ja jää verkkoon työnäytteenä. Ehkäpä palaan vielä jonakin päivänä uudemman ja paremman blogin kanssa päivääsi viihdyttämään.
Kesäisin terveisin,
Olli
*Kyllä, näistä varmasti osa on dynaamisia, vaihtuvia osoitteita, mutta paskaaks siitä? Ota sidukka.
KOMMENTIT [ 2 ]
Kesäkuu
03/2011
03/2011
Vihdoin voi hieman huilahtaa ja rapsia huolettomasti pallejaan auringossa.
17 viikkoa Australian mantereella on nyt takana. Kaikenkaikkiaan mahtava reissu. Opiskelut hoidin määräajassa vähintään hyväksytysti, useimmiten paremminkin, ja siinä ohessa tutustuin mielenkiintoiseen kulttuuriin sekä moniin huipputyyppeihin ympäri maailmaa.
Valokuvia näyttäisi neljältä kuukaudelta kertyneen noin 9100 kappaletta. RAW-kuvia tietysti, joten näin myös kiintolevy arvostaa 104 gigatavun kokoista kuvakansiota.
Nähtävästi blogilla oli paikkansa lukijoiden päivittäisessä surffailussa, sillä kevään aikana sivulla on käynyt 1991 kävijää, näistä 1125 eri osoitteista*. Sivuja on katseltu liki kymmenen tuhatta kertaa ja noin puolet kävijöistä ovat palanneet toistuvasti viihtymään. Myös kommentteja on kirjoitushetkellä kertynyt 153 kpl blogiteksteille, kuvagalleriaan yhteensä 77.
Pidän näitä tilastoja ihan hyvänä tuloksena reissublogille jolla ei varsinaisesti ole sen suurempaa funktiota.
Iso kiitos kaikille lukijoille, tukijoille ja niille jotka muuten vain kävivät täällä kurkkimassa! Mukavaa on ollut kirjoitella tänne näitä tyhjäpäisiä juttuja, toivottavasti olet saanut niistä jotakin jutunaihetta jo kuluneiden joukkoon työpaikan kahvitauoille.
Kesän aikana todennäköisesti pistän lisää kuvia myyntiin Kuvatoimisto Cartinaan, joten käy välillä sielläkin tsekkaamassa josko löytyisi jotakin mielekästä. Kuvista todennäköisesti tulee kehiteltyä jos jonkinnäköistä, joten pysy kuulolla yritykseni verkkosivuston ja Facebook-sivun kautta.
Näin tällä kertaa, tämä projekti on nyt saatettu päätökseen ja jää verkkoon työnäytteenä. Ehkäpä palaan vielä jonakin päivänä uudemman ja paremman blogin kanssa päivääsi viihdyttämään.
Kesäisin terveisin,
Olli
*Kyllä, näistä varmasti osa on dynaamisia, vaihtuvia osoitteita, mutta paskaaks siitä? Ota sidukka.
Viimeinen päivitys
Nyt on tullut se hetki, kun kirjoitan viimeisen päivityksen tähän blogiin. Edellisestä on aikaa, sillä reissatessani omalla road tripilläni en juuri nettiin päässyt, enkä ole henkisesti ollut kykeneväinen kirjoitushommiin sen koommin.
Nyt on Suomessa vietetty muutama päivä ja alkaa olemaan taas normaali olo neljän kuukauden reissun jälkeen.
Kahden viikon reppureissuni meni mukavasti. Lähtiessäni hallussani oli vain lentolippu Sydneyyn ja yksi yö kusisessa hostellissa kaupungin syrjässä. Törmäsinpä siinä ekana yönä niin kodittomiin, narkkeihin kuin prostituoituihinkin jotka auliisti tarjosivat avujaan.
Sydneystä suuntasin seuraavana aamuna 7 tuntia junalla kohti Dubbon pikkukaupunkia, jossa sijaitsee tuo tarunhohtoinen Taronga Western Plains Zoo, josta aiemmassa kirjoituksessani kerroin.
Dubbo oli mukava kylä, papat tervehtivät kadulla ja majatalossa sain tuhdit aamiaiset.
Internetistä eivät kyllä olleet kuulleet juurikaan. Kuulemma kaupungissa on (ainakin ollut) joku "internet-kahvila tms".. Iso tuoppikin (Pint) oli tuntematon tuttavuus, saatavilla oli ainoastaan lasten kokoja.
Pari päivää eläintarhaa samoiltuani suuntasin takaisin Sydneyyn ja etsin yöpaikan, aamulla jälleen suunnaten tieni kohti uusia seikkailuja. Päivän tutkin kaupunkia, illalla otin yöjunan Melbourneen. Nautinnollinen 11 tunnin perspuudutus. Sain sentään nukuttua.
Melbournessa vietin pari päivää ja törmäsinpä samalla kertaa myös luokkatovereihini, jotka olivat sattuneet lähtemään samaan kaupunkiin samana päivänä ja olivat varanneet yöpaikan - samasta paikasta.
Parin saksalaisen reissaajan kanssa vietin pitkän illan, ja mikäli hatarat mielikuvani pitävät yhtään paikkaansa, taisin olla viimeinen mies pystyssä. Aamun 'oloissa' tuli kiiteltyä taas itseään..
Ehdin hieman tsekkaamaan Melbourneakin, ja kävin muun muassa Australian Center of Moving Image -museossa, jossa oli kaikkea jännää tekemistä ja tutkimista. Heillä oli mm. aito Mad Max -elokuvassa käytetty auto esillä. Toisena päivänä kävin Melbourne Aquariumissa ihastelemassa haita ja muita vekkuleita vesiotuksia.
Jotten olisi liialti ihastunut tuohon kulttuurikaupunkiin, oli aika siirtyä jälleen eteenpäin. Aluksi aikeissa oli ottaa laiva, mutta hintataso oli sen verran epärealistinen (halvin käytävänojatuoli-lippu noin 150 euroa ilman lukittavaa kaappia), että tällä kertaa halpalento Melbournesta Tasmanian pääkaupunkiin Hobartiin hoiti homman. Kentällä tutkivat tarkkaan käsimatkatavaroiden painot ja sain heittää pari kiloa suht uutta roinaa roskikseen kentällä. Oli hieman työlästä, kun pelkät läppäri ja kameravermeet painavat jo melkein sen maksimin.
Hobart oli viihtyisä wanhan ajan kalastajakaupunki. Siellä viihdyin useamman päivän fiilistellen ja katuja kierrellen. Kävin myös kierroksella brittien entisessä rangaistussiirtolassa Port Arthurissa.
Olin jo melko väsynyt tässä vaiheessa reissua, kymmenisen päivää olin vaihdellut majapaikkaa, kaupunkia ja kulkuneuvoa aktiivisesti. Siispä jälleen oli aika siirtyä toiseen paikkaan. Kaavin itseni punkan pohjalta ja siirryin Tasmanian toiseksi suurimpaan kaupunkiin.
Launceston oli myös erittäin mukava kaupunki. Aikeissa oli käydä viimeisten parin päivän aikana Cradle Mountainilla kuvailemassa, mutta se ei sitten onnistunutkaan. Eipä siinä, kelikin oli pilvistä ja löysin muuta mielenkiintoista kuvattavaa. Vanhan, museoksi muutetun teräspajan/valimon/ratapihan yhdistelmän. Kuvia tuli jälleen tuhannen ja päällekin.
Eipä tässä sitten muuta kuin
Terve, ja kiitos kaloista!
KOMMENTIT [ 0 ]
Kesäkuu
03/2011
03/2011
Salakuvaa leijonista hommissaan.
Nyt on tullut se hetki, kun kirjoitan viimeisen päivityksen tähän blogiin. Edellisestä on aikaa, sillä reissatessani omalla road tripilläni en juuri nettiin päässyt, enkä ole henkisesti ollut kykeneväinen kirjoitushommiin sen koommin.
Nyt on Suomessa vietetty muutama päivä ja alkaa olemaan taas normaali olo neljän kuukauden reissun jälkeen.
Kahden viikon reppureissuni meni mukavasti. Lähtiessäni hallussani oli vain lentolippu Sydneyyn ja yksi yö kusisessa hostellissa kaupungin syrjässä. Törmäsinpä siinä ekana yönä niin kodittomiin, narkkeihin kuin prostituoituihinkin jotka auliisti tarjosivat avujaan.
Sydneystä suuntasin seuraavana aamuna 7 tuntia junalla kohti Dubbon pikkukaupunkia, jossa sijaitsee tuo tarunhohtoinen Taronga Western Plains Zoo, josta aiemmassa kirjoituksessani kerroin.
Dubbo oli mukava kylä, papat tervehtivät kadulla ja majatalossa sain tuhdit aamiaiset.
Internetistä eivät kyllä olleet kuulleet juurikaan. Kuulemma kaupungissa on (ainakin ollut) joku "internet-kahvila tms".. Iso tuoppikin (Pint) oli tuntematon tuttavuus, saatavilla oli ainoastaan lasten kokoja.
Pari päivää eläintarhaa samoiltuani suuntasin takaisin Sydneyyn ja etsin yöpaikan, aamulla jälleen suunnaten tieni kohti uusia seikkailuja. Päivän tutkin kaupunkia, illalla otin yöjunan Melbourneen. Nautinnollinen 11 tunnin perspuudutus. Sain sentään nukuttua.
Melbournessa vietin pari päivää ja törmäsinpä samalla kertaa myös luokkatovereihini, jotka olivat sattuneet lähtemään samaan kaupunkiin samana päivänä ja olivat varanneet yöpaikan - samasta paikasta.
Parin saksalaisen reissaajan kanssa vietin pitkän illan, ja mikäli hatarat mielikuvani pitävät yhtään paikkaansa, taisin olla viimeinen mies pystyssä. Aamun 'oloissa' tuli kiiteltyä taas itseään..
Ehdin hieman tsekkaamaan Melbourneakin, ja kävin muun muassa Australian Center of Moving Image -museossa, jossa oli kaikkea jännää tekemistä ja tutkimista. Heillä oli mm. aito Mad Max -elokuvassa käytetty auto esillä. Toisena päivänä kävin Melbourne Aquariumissa ihastelemassa haita ja muita vekkuleita vesiotuksia.
Jotten olisi liialti ihastunut tuohon kulttuurikaupunkiin, oli aika siirtyä jälleen eteenpäin. Aluksi aikeissa oli ottaa laiva, mutta hintataso oli sen verran epärealistinen (halvin käytävänojatuoli-lippu noin 150 euroa ilman lukittavaa kaappia), että tällä kertaa halpalento Melbournesta Tasmanian pääkaupunkiin Hobartiin hoiti homman. Kentällä tutkivat tarkkaan käsimatkatavaroiden painot ja sain heittää pari kiloa suht uutta roinaa roskikseen kentällä. Oli hieman työlästä, kun pelkät läppäri ja kameravermeet painavat jo melkein sen maksimin.
Hobart oli viihtyisä wanhan ajan kalastajakaupunki. Siellä viihdyin useamman päivän fiilistellen ja katuja kierrellen. Kävin myös kierroksella brittien entisessä rangaistussiirtolassa Port Arthurissa.
Olin jo melko väsynyt tässä vaiheessa reissua, kymmenisen päivää olin vaihdellut majapaikkaa, kaupunkia ja kulkuneuvoa aktiivisesti. Siispä jälleen oli aika siirtyä toiseen paikkaan. Kaavin itseni punkan pohjalta ja siirryin Tasmanian toiseksi suurimpaan kaupunkiin.
Launceston oli myös erittäin mukava kaupunki. Aikeissa oli käydä viimeisten parin päivän aikana Cradle Mountainilla kuvailemassa, mutta se ei sitten onnistunutkaan. Eipä siinä, kelikin oli pilvistä ja löysin muuta mielenkiintoista kuvattavaa. Vanhan, museoksi muutetun teräspajan/valimon/ratapihan yhdistelmän. Kuvia tuli jälleen tuhannen ja päällekin.
Eipä tässä sitten muuta kuin
Terve, ja kiitos kaloista!
Lopun alkua
Niin se aika vain menee, ystäväiseni. Nyt on koulut päättyneet ja alamme jo vaistomaisesti miettiä mitä tarpeita enää kannattaa ostella kun kohta jo lähdetään pois. Tänään kirjottelin tiivistelmää koulusta ja tulevaisuudennäkymistä.
Sain koulun nätisti purkkiin määräpäivään, viime perjantaihin mennessä. Olen sangen tyytyväinen, sillä alkoi jo olemaan melkoinen stressi päällä tämän viikon aikana. Sen tunsi jo kehossaan, eikä ollut kivaa, vaikka duunit olivatkin ihan hauskoja.
Tai ainakin minä niistä tapani mukaan tein hauskoja - yksikään ei duunejani olankohautuksella ole ohittanut.
Tutkinto kattoi yhteensä 22 tehtäväkokonaisuutta, sisältäen muun muassa seuraavaa:
- kirjankansien ja lehdenkansien suunnittelu,
- kymmensivuinen verkkokaupan toimiva (konsepti)sivusto,
- vektoripiirroksia,
- photorealistisia vektoripiirroksia,
- 15 sekunnin (=360 ruutua!) piirretty Flash-animaatio kuvitteelliselle energiajuomalle,
- logoja,
- käyntikortteja,
- verkkosivustoehdotuksia,
- työturvallisuusraportteja ja -toimintamalleja
...ja lisäksi jotain perus Photoshop- ja Indesign -shaibaa. Harvemmin yksi tehtävä riitti, siinä oli yleensä monta osa-aluetta. Niin ja tietysti melkolailla kaikista myös raportti ja/tai kysymyslomakkeet, joissa parhaissa piti "keskustella" eli pohtia aihetta itsekseen. Ja taas kiinnosti kiviäkin.
Älkää huoliko, eivät nämä nyt mitenkään ylivoimaisia olleet, ainakaan itselleni, mutta se, että niitä piti palauttaa 2-3 per viikko tai nyt viimeisellä viikolla 5, alkoi ottaa voimille. Isoimmat projektit tietysti viimeisenä. Palautuspäivämäärät ovat myös tiukat, eikä niistä jousteta.
Ongelmakseni koitui lähinnä oma ammattiylpeyteni, joka esti menemästä aina siitä mistä aita on matalin. Puskin rimaa ylemmäs ja tein suorastaan häkellyttäviä tuotoksia. Usko pois.
Että jos joku vielä on ihmetellyt, missä vitussa ne uusimmat blogipäivitykset taas ovat viipyneet.
Saatan pistää hauskimmat duunit näytille jossain vaiheessa. Tai sitten en. Ehkä en ehdi. Sitten näet ne kylässä käydessäsi. Useimmat jo tuntevatkin, ettei varsin varteenotettavia kouluduunejani voida missään esittää julkisesti - etenkään kun siitä päättää komitea ja sensuurierkki.
. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .
Nyt on tullut aika sanoa heipat Brisbanelle ja lähteä pikku road tripille tuonne "alemmaks" New South Walesiin ja siitä sitten kohti Tasmaniaa.
VALTAVAN SUURET MEGAKIITOKSET HUMAILLE, KIKKATÄDILLE SEKÄ VIIALAN VÄELLE, JOTKA OVAT TUKENEET REISSUAIKEITANI TALOUDELLISESTI.
Teille muille vaan peruskiitos, jotka olette hengessä mukana. Ihan kivoja tekin olette vaikkette ansaitsekaan valtavansuuriamegakiitoksia. Nih. Olisi ehkä kannattanut miettiä aiemmin.
Nyt on menolippu Tiger Airlinesin koneeseen, kohti Sydneyta huomiselle. Siellä majailen yhden yön Elephant Backpacker Sydney Hostellissa ja heti aamusta suuntaan matkani, mihinkäs muuallekaan kuin keskelle-ei-niin-mitään, Dubbon pikkukaupunkiin!
Koordinaattorimme Ben kehui paikkaa seuraavasti: "Dubbo is a shithole. There's nothing to see."
Vai persläpi? Sinne siis!
On minulla ihan oikeakin syy 7 tunnin köröttelylle junassa, muukin kuin pikkukaupungin pallinaamojen metkuihin tutustuminen.
Siellä sijaitsee nimittäin varsin mielenkiintoiselta vaikuttava eläintarha, Taronga Western Plains Zoo, jossa kaikkia eläimiä ei kituuteta häkeissä ja betonihelveteissä, vaan seinät ja aidat on vaihdettu vallihautoihin. Näin eläimet elävät suht vapaina luonnollisessa elinympäristössään. Toiveissani olisi, ettei tarvitsisi kuvata stressaantuneita, häiriintyneitä ja pelokkaita eläimiä, vaan noita ilakoivia kekkuleita jotka riemulla rientävät saalistajaa pakoon turistien nauraessa tahtia lyöden.
Tässä ohimennen huomasin, että kyseisellä puljulla on Facebook-sivukin jossa kuvia noista veikeistä veijareista. Ja eläimistäkin. VAROITUS: Facebook-kuvat saattavat aiheuttaa hellyysherkimmille Cute Overloadin ja kikattelukohtauksen.
Hyvä tiivistys paikasta, Country Matters (englanniksi tämäkin). 1500 eläintä, 300 hehtaaria lääniä.
Opiskelijalippu tuonne on noin 24 euroa. Ja ihan parasta: lipulla pääsee kahtena päivänä(!), joten vierailija voi vaikka fillaroida tuon 6 km reitin eri suunnasta tai eri kellon aikaan, nähdäkseen erilaisia juttuja, kuten ruokinnat.
Sitten kun on jokunen tuhat kuvaa tullut tuolla rätkittyä, siirryn loppuviikosta Dubbosta joko Melbourneen tai takaisin Sydneyyn, mahdollisesti lentäen tällä kertaa, vaikka se maksaakin edullisimmillaan kolminkertaisesti junailuun verrattuna. Saa nähdä, pitkälti aikataulukysymys.
Sitten, riippuen missä olen, reissaan joko Sydneystä lentäen Hobartiin, Tasmanian pääkaupunkiin, tai Melbournesta lentäen Hobartiin tai laivalla Launcesteriin ja siitä dösällä Hobartiin. Se pysyy päämääränäni. Toivon ehtiväni kiertelemään Tasmaniassa ainakin viikon verran, niin tiukka kuin aikatauluni onkin.
Olen ymmärtänyt, että tuo Tasmania on sen kokoinen ruikku että sen kiertää autolla vuorokaudessa ympäri. Liekö sitten jotain paikallisten vitsailua, mutta aikeissa olisi nähdä niin paljon paikan luontoa kuin suinkin. Se kun on pitkälti vuoristoa ja rauhoitettua luonnonpuistoa koko saari.
Ja sisäsiittoisia hillbillejä, jotka ampuvat haulikolla kohti jos satut väärälle tontille. Oikeasti. Näin Ben minua ohjeisti, näyttäen kartalta alueet joilla sukulaiset eivät tyydy pelkkiin poskipusuihin, ja uskon kyllä. Haluan uskoa.
Eli jos ette minusta enää kuule, etsikää kamerani josko sieltä löytyisi viimehetken salakuvaa noista maatilojen löysähampaisista villi-ihmisistä jotka olen yllättänyt lammashommissaan, vain kumisaappaat hikisissä jaloissaan natisten.
--
Näin on saatu päätökseen tämä pitkä päivitys. Saatan, ehkä, mahdollisesti päivittää jotain tienpäältä seuraavien kahden viikon aikana mutta en pysty lupaamaan mitään. Näet sitten joskus materiaalia mitä on kertynyt. Toivottavasti tästä reittisuunnitelmapäivityksestä oli mitään iloa, vaikkei se nyt mitenkään hauska olekaan. Ainakaan toistaiseksi.
Kommentoida saa, postia ja pätäkkää lähettää, en vastusta. Mutta omista vastailuistani en tiedä seuraavaan pariin viikkoon.
Lopuksi vielä haluan toivottaa Hyvää Äitienpäivää kaikille kriteerit täyttäville!
Madventuresin mainioita heppuja lainatakseni päätän kirjoitukseni tähän:
Over And Out,
Australia kuittaa.
KOMMENTIT [ 4 ]
Toukokuu
08/2011
08/2011
On aika vaihtaa nämä onnettomat Brisbanen näkymät parempiin.
Niin se aika vain menee, ystäväiseni. Nyt on koulut päättyneet ja alamme jo vaistomaisesti miettiä mitä tarpeita enää kannattaa ostella kun kohta jo lähdetään pois. Tänään kirjottelin tiivistelmää koulusta ja tulevaisuudennäkymistä.
SCHOOLS OUT
Sain koulun nätisti purkkiin määräpäivään, viime perjantaihin mennessä. Olen sangen tyytyväinen, sillä alkoi jo olemaan melkoinen stressi päällä tämän viikon aikana. Sen tunsi jo kehossaan, eikä ollut kivaa, vaikka duunit olivatkin ihan hauskoja.
Tai ainakin minä niistä tapani mukaan tein hauskoja - yksikään ei duunejani olankohautuksella ole ohittanut.
Tutkinto kattoi yhteensä 22 tehtäväkokonaisuutta, sisältäen muun muassa seuraavaa:
- kirjankansien ja lehdenkansien suunnittelu,
- kymmensivuinen verkkokaupan toimiva (konsepti)sivusto,
- vektoripiirroksia,
- photorealistisia vektoripiirroksia,
- 15 sekunnin (=360 ruutua!) piirretty Flash-animaatio kuvitteelliselle energiajuomalle,
- logoja,
- käyntikortteja,
- verkkosivustoehdotuksia,
- työturvallisuusraportteja ja -toimintamalleja
...ja lisäksi jotain perus Photoshop- ja Indesign -shaibaa. Harvemmin yksi tehtävä riitti, siinä oli yleensä monta osa-aluetta. Niin ja tietysti melkolailla kaikista myös raportti ja/tai kysymyslomakkeet, joissa parhaissa piti "keskustella" eli pohtia aihetta itsekseen. Ja taas kiinnosti kiviäkin.
Älkää huoliko, eivät nämä nyt mitenkään ylivoimaisia olleet, ainakaan itselleni, mutta se, että niitä piti palauttaa 2-3 per viikko tai nyt viimeisellä viikolla 5, alkoi ottaa voimille. Isoimmat projektit tietysti viimeisenä. Palautuspäivämäärät ovat myös tiukat, eikä niistä jousteta.
Ongelmakseni koitui lähinnä oma ammattiylpeyteni, joka esti menemästä aina siitä mistä aita on matalin. Puskin rimaa ylemmäs ja tein suorastaan häkellyttäviä tuotoksia. Usko pois.
Että jos joku vielä on ihmetellyt, missä vitussa ne uusimmat blogipäivitykset taas ovat viipyneet.
Saatan pistää hauskimmat duunit näytille jossain vaiheessa. Tai sitten en. Ehkä en ehdi. Sitten näet ne kylässä käydessäsi. Useimmat jo tuntevatkin, ettei varsin varteenotettavia kouluduunejani voida missään esittää julkisesti - etenkään kun siitä päättää komitea ja sensuurierkki.
. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .
GOIN' DOWN UNDER
Nyt on tullut aika sanoa heipat Brisbanelle ja lähteä pikku road tripille tuonne "alemmaks" New South Walesiin ja siitä sitten kohti Tasmaniaa.
VALTAVAN SUURET MEGAKIITOKSET HUMAILLE, KIKKATÄDILLE SEKÄ VIIALAN VÄELLE, JOTKA OVAT TUKENEET REISSUAIKEITANI TALOUDELLISESTI.
Teille muille vaan peruskiitos, jotka olette hengessä mukana. Ihan kivoja tekin olette vaikkette ansaitsekaan valtavansuuriamegakiitoksia. Nih. Olisi ehkä kannattanut miettiä aiemmin.
Nyt on menolippu Tiger Airlinesin koneeseen, kohti Sydneyta huomiselle. Siellä majailen yhden yön Elephant Backpacker Sydney Hostellissa ja heti aamusta suuntaan matkani, mihinkäs muuallekaan kuin keskelle-ei-niin-mitään, Dubbon pikkukaupunkiin!
Koordinaattorimme Ben kehui paikkaa seuraavasti: "Dubbo is a shithole. There's nothing to see."
Vai persläpi? Sinne siis!
On minulla ihan oikeakin syy 7 tunnin köröttelylle junassa, muukin kuin pikkukaupungin pallinaamojen metkuihin tutustuminen.
Siellä sijaitsee nimittäin varsin mielenkiintoiselta vaikuttava eläintarha, Taronga Western Plains Zoo, jossa kaikkia eläimiä ei kituuteta häkeissä ja betonihelveteissä, vaan seinät ja aidat on vaihdettu vallihautoihin. Näin eläimet elävät suht vapaina luonnollisessa elinympäristössään. Toiveissani olisi, ettei tarvitsisi kuvata stressaantuneita, häiriintyneitä ja pelokkaita eläimiä, vaan noita ilakoivia kekkuleita jotka riemulla rientävät saalistajaa pakoon turistien nauraessa tahtia lyöden.
Tässä ohimennen huomasin, että kyseisellä puljulla on Facebook-sivukin jossa kuvia noista veikeistä veijareista. Ja eläimistäkin. VAROITUS: Facebook-kuvat saattavat aiheuttaa hellyysherkimmille Cute Overloadin ja kikattelukohtauksen.
Hyvä tiivistys paikasta, Country Matters (englanniksi tämäkin). 1500 eläintä, 300 hehtaaria lääniä.
Opiskelijalippu tuonne on noin 24 euroa. Ja ihan parasta: lipulla pääsee kahtena päivänä(!), joten vierailija voi vaikka fillaroida tuon 6 km reitin eri suunnasta tai eri kellon aikaan, nähdäkseen erilaisia juttuja, kuten ruokinnat.
Sitten kun on jokunen tuhat kuvaa tullut tuolla rätkittyä, siirryn loppuviikosta Dubbosta joko Melbourneen tai takaisin Sydneyyn, mahdollisesti lentäen tällä kertaa, vaikka se maksaakin edullisimmillaan kolminkertaisesti junailuun verrattuna. Saa nähdä, pitkälti aikataulukysymys.
Sitten, riippuen missä olen, reissaan joko Sydneystä lentäen Hobartiin, Tasmanian pääkaupunkiin, tai Melbournesta lentäen Hobartiin tai laivalla Launcesteriin ja siitä dösällä Hobartiin. Se pysyy päämääränäni. Toivon ehtiväni kiertelemään Tasmaniassa ainakin viikon verran, niin tiukka kuin aikatauluni onkin.
Olen ymmärtänyt, että tuo Tasmania on sen kokoinen ruikku että sen kiertää autolla vuorokaudessa ympäri. Liekö sitten jotain paikallisten vitsailua, mutta aikeissa olisi nähdä niin paljon paikan luontoa kuin suinkin. Se kun on pitkälti vuoristoa ja rauhoitettua luonnonpuistoa koko saari.
Ja sisäsiittoisia hillbillejä, jotka ampuvat haulikolla kohti jos satut väärälle tontille. Oikeasti. Näin Ben minua ohjeisti, näyttäen kartalta alueet joilla sukulaiset eivät tyydy pelkkiin poskipusuihin, ja uskon kyllä. Haluan uskoa.
Eli jos ette minusta enää kuule, etsikää kamerani josko sieltä löytyisi viimehetken salakuvaa noista maatilojen löysähampaisista villi-ihmisistä jotka olen yllättänyt lammashommissaan, vain kumisaappaat hikisissä jaloissaan natisten.
--
Näin on saatu päätökseen tämä pitkä päivitys. Saatan, ehkä, mahdollisesti päivittää jotain tienpäältä seuraavien kahden viikon aikana mutta en pysty lupaamaan mitään. Näet sitten joskus materiaalia mitä on kertynyt. Toivottavasti tästä reittisuunnitelmapäivityksestä oli mitään iloa, vaikkei se nyt mitenkään hauska olekaan. Ainakaan toistaiseksi.
Kommentoida saa, postia ja pätäkkää lähettää, en vastusta. Mutta omista vastailuistani en tiedä seuraavaan pariin viikkoon.
Lopuksi vielä haluan toivottaa Hyvää Äitienpäivää kaikille kriteerit täyttäville!
Madventuresin mainioita heppuja lainatakseni päätän kirjoitukseni tähän:
Over And Out,
Australia kuittaa.
ANZAC day
Maanantai 25. huhtikuuta oli ensimmäisen maailmansodan veteraanien muistopäivä, ANZAC-day (Australian and New Zealand Army Corps). Joukkoon näytti lipsuneen tuoreempiakin tapauksia, eikä kukaan tuntunut huomaavan. Olin äimistynyt. Oli miehiä ja naisia niin Vietnamista kuin toisesta maailmansodastakin - ja kaikki rehvakkaasti ensimmäisten siivellä!
Tapahtuma oli kohtuullisen suuri. Spektaakkeli alkoi kello 10 ja jatkui ennakkotietojen mukaan aina iltapäivä yhteen saakka. Itse pyyhälsin paikalle joskus puoli kahdentoista aikoihin.
Luonnollisesti kekkuloittin ensin väärälle kadulle massojen mukana. En lautasta noustessani ollut ihan kartalla missä kohtaa keskustaa meiningit sillä hetkellä kulkevat, tai ovatko jo päättyneetkin. Siispä seurailin ihmismassoja hyvässä uskossa että tietävät minne kuuluu mennä. Perkele, pubiinhan ne sedät painelivat! Osalla killui sen verran postimerkkiä rinnuksissa, ettei ollut ihan ryhtikään entisensä.
Näytti vähän jopa hassulta, kun pienehkökokoisen vanhemman herran rintamuksessa komeili noin pitkittäin taitetun A4-arkin kokoinen rivi kunniamerkkejä. Ei mikään turha jätkä, ounastelin sanoinkuvaamattoman haikeuden kiiriessä silmiini kostuttaen ne silkasta kunnioituksesta ja pyyteettömästä ihailusta, jota niillä nappuloilla voikin osakseen odottaa.
Löytyipä sitten se kulkuekin ja jäin kuvailemaan. Veteraanit teputtivat vielä noin kolmen vartin verran ohitseni, joten en ehkä menettänyt mitään.
Se ei kylläkään ollut ihan sitä mitä odotin. Ei todellakaan.
Missä olivat valtavat ohjuksia kuljettavat rekkasaattueet, raskaat panssarivaunukolonnat, ylilentävät hävittäjäpartiot tai taktisten ydinohjusten laukaisualustana toimivat ajoneuvot?? Puhumattakaan siitä, että valtavan aukion päässä olisi ollut massiivinen puhujanlava, jossa pääministeri Julia Gillard olisi omilla kasvokuvillaan varustettujen lippujen ja julisteiden alla huudattanut kansaa uuteen huomiseen sotilaiden ampuessa kunnialaukauksia ilmaan.
Vaan ei.
Australian tyyliin luvassa oli -mitäpä muutakaan kuin- sadoittain partiolaistyttösiä, sotakäppänöitä ja nuoteista lukevia torventoitottajia. Joillakuilla raavaammilla oli miekat tai rynnäkkökiväärit.
No joo, olihan siellä kuitenkin pari-kolme rekkaa sekä jeeppejä. Waude.
Ja jostain kumman syystä joukossa neppaili satapäin Yhdysvaltain joukkoja, Ranskan joukkoja, Kreikan joukkoja ja vielä serbejäkin. Ja joku tyttöosasto temmelsi edustamassa Vietnamia värikkäissä hamosissaan. Olivat ehkä ninjoja, kuka tietää.
Ehkä mieleenpainuvin näky oli sotaveteraani, jolla oli yllään liivit ja omat avustajatkin. Kämpillä sitten jälkeenpäin valokuvia tsekkaillessani bongasin pääkallon ja tekstin liivin selkämyksessä:
"MC Vietnam Veterans, Australia"
Siinä jää kyllä Enkelihemmot kakkoseks kun aletaan kikkeliä mittailemaan. Kelailin että perkele, nämä jätkät on koulutettu tappamaan. "Avustajillakin" yllään huomioliivit joissa luki Marshal, seriffi.
KOMMENTIT [ 1 ]
Huhtikuu
28/2011
28/2011
Halvatun papat.
Maanantai 25. huhtikuuta oli ensimmäisen maailmansodan veteraanien muistopäivä, ANZAC-day (Australian and New Zealand Army Corps). Joukkoon näytti lipsuneen tuoreempiakin tapauksia, eikä kukaan tuntunut huomaavan. Olin äimistynyt. Oli miehiä ja naisia niin Vietnamista kuin toisesta maailmansodastakin - ja kaikki rehvakkaasti ensimmäisten siivellä!
Tapahtuma oli kohtuullisen suuri. Spektaakkeli alkoi kello 10 ja jatkui ennakkotietojen mukaan aina iltapäivä yhteen saakka. Itse pyyhälsin paikalle joskus puoli kahdentoista aikoihin.
Luonnollisesti kekkuloittin ensin väärälle kadulle massojen mukana. En lautasta noustessani ollut ihan kartalla missä kohtaa keskustaa meiningit sillä hetkellä kulkevat, tai ovatko jo päättyneetkin. Siispä seurailin ihmismassoja hyvässä uskossa että tietävät minne kuuluu mennä. Perkele, pubiinhan ne sedät painelivat! Osalla killui sen verran postimerkkiä rinnuksissa, ettei ollut ihan ryhtikään entisensä.
Näytti vähän jopa hassulta, kun pienehkökokoisen vanhemman herran rintamuksessa komeili noin pitkittäin taitetun A4-arkin kokoinen rivi kunniamerkkejä. Ei mikään turha jätkä, ounastelin sanoinkuvaamattoman haikeuden kiiriessä silmiini kostuttaen ne silkasta kunnioituksesta ja pyyteettömästä ihailusta, jota niillä nappuloilla voikin osakseen odottaa.
Löytyipä sitten se kulkuekin ja jäin kuvailemaan. Veteraanit teputtivat vielä noin kolmen vartin verran ohitseni, joten en ehkä menettänyt mitään.
Se ei kylläkään ollut ihan sitä mitä odotin. Ei todellakaan.
Missä olivat valtavat ohjuksia kuljettavat rekkasaattueet, raskaat panssarivaunukolonnat, ylilentävät hävittäjäpartiot tai taktisten ydinohjusten laukaisualustana toimivat ajoneuvot?? Puhumattakaan siitä, että valtavan aukion päässä olisi ollut massiivinen puhujanlava, jossa pääministeri Julia Gillard olisi omilla kasvokuvillaan varustettujen lippujen ja julisteiden alla huudattanut kansaa uuteen huomiseen sotilaiden ampuessa kunnialaukauksia ilmaan.
Vaan ei.
Australian tyyliin luvassa oli -mitäpä muutakaan kuin- sadoittain partiolaistyttösiä, sotakäppänöitä ja nuoteista lukevia torventoitottajia. Joillakuilla raavaammilla oli miekat tai rynnäkkökiväärit.
No joo, olihan siellä kuitenkin pari-kolme rekkaa sekä jeeppejä. Waude.
Ja jostain kumman syystä joukossa neppaili satapäin Yhdysvaltain joukkoja, Ranskan joukkoja, Kreikan joukkoja ja vielä serbejäkin. Ja joku tyttöosasto temmelsi edustamassa Vietnamia värikkäissä hamosissaan. Olivat ehkä ninjoja, kuka tietää.
Ehkä mieleenpainuvin näky oli sotaveteraani, jolla oli yllään liivit ja omat avustajatkin. Kämpillä sitten jälkeenpäin valokuvia tsekkaillessani bongasin pääkallon ja tekstin liivin selkämyksessä:
"MC Vietnam Veterans, Australia"
Siinä jää kyllä Enkelihemmot kakkoseks kun aletaan kikkeliä mittailemaan. Kelailin että perkele, nämä jätkät on koulutettu tappamaan. "Avustajillakin" yllään huomioliivit joissa luki Marshal, seriffi.
Salakuvissa: Raksaäijä
Olen vallan tyrmistynyt, kun ainoat palautteet joita sain edellisestä, hemaisevasta salakuvasta, olivat pääasiassa naisväeltä tullutta dissausta. Missä mieslukijat?!
Liekö tarjoutunut käsille sen verran tekemistä kuvanautinnon ohessa, ettei jäänyt kirjoittamiselle sijaa..
Noh, eipä kait se auta kuin tyytyä kohtaloonsa naisväen hauskuuttajana ja kaivaa esille tämäkin ihanainen, hienhajuinen, aito duunari. Nauttikaa.
Raksaäijät. Niitä täällä piisaa. Joka nurkalla rakennetaan uutta pilvenpiirtäjää, remontoidaan vanhaa, puretaan pieniä taloja suurten tieltä tai muutoin paikkaillaan kaikenkarvaisia pikku rakosia kadussa.
Mikäli odotit että seuraavaksi kerron kuinka nuo lihaksikkaat parikymppiset, persvakoleukaiset kultakutrit kuin hidastettuna iskevät lapionsa hiekkaan, kerta toisensa jälkeen, ja siinä sadettimien heittäessä vettä päällensä he rivakalla niskaliikkeellä ravauttavat veden pitkistä tuuheista hiuksistaan katsoen merkitsevästi Juuri Sinua silmät puoliummessa, joudut pettymään.
Täällä se on kuulkaa ihan samaa lapioon nojailua kuin Suomessakin. Ei ne hampparit sen vikkelämmin hommia paiski vaikka lämmintä onkin. Tai ehkä juuri siksi. Kuva yllä kertonee kaiken.
Suurin osa on sen sortin kuikeloita ettei samaan pesuvannaan tohtisi.
Olen tosin törmännyt erääseen hauskaan äijään koulumatkalla. Joskus helmi-maaliskuun taitteessa kuljimme ekoja kertoja lautalta koululle ja kadulla oli laatoitus kesken. Tämä vanhempi raksamies oli siinä sitten tienviitan kanssa ohjeistamassa jalankulkijoita ja autoja vuorotellen ohitse. Meitä siinä ohjeistaessaan hän samalla tiedusteli, mistäpäin olemme (kuten kaikki täällä, johtunee skrodesta aksentistamme). No tottahan se tulee kerrottua tuollaiselle ronskille, tuntemattomalle, hieman arveluttavallekin setämiehelle mennen tullen.
"Helou my Finnish friends!", kajautti hän seuraavana aamuna ohittaessamme. Tytöt ne vain kujertelivat keskenään, minä miehekkäästi morjestin.
KOMMENTIT [ 5 ]
Huhtikuu
28/2011
28/2011
Raakaa voimaa uhkuva, silti niin herkkä ja kuvauksellinen - kuin eksynyt lapsi. Unelmamies.
Olen vallan tyrmistynyt, kun ainoat palautteet joita sain edellisestä, hemaisevasta salakuvasta, olivat pääasiassa naisväeltä tullutta dissausta. Missä mieslukijat?!
Liekö tarjoutunut käsille sen verran tekemistä kuvanautinnon ohessa, ettei jäänyt kirjoittamiselle sijaa..
Noh, eipä kait se auta kuin tyytyä kohtaloonsa naisväen hauskuuttajana ja kaivaa esille tämäkin ihanainen, hienhajuinen, aito duunari. Nauttikaa.
Raksaäijät. Niitä täällä piisaa. Joka nurkalla rakennetaan uutta pilvenpiirtäjää, remontoidaan vanhaa, puretaan pieniä taloja suurten tieltä tai muutoin paikkaillaan kaikenkarvaisia pikku rakosia kadussa.
Mikäli odotit että seuraavaksi kerron kuinka nuo lihaksikkaat parikymppiset, persvakoleukaiset kultakutrit kuin hidastettuna iskevät lapionsa hiekkaan, kerta toisensa jälkeen, ja siinä sadettimien heittäessä vettä päällensä he rivakalla niskaliikkeellä ravauttavat veden pitkistä tuuheista hiuksistaan katsoen merkitsevästi Juuri Sinua silmät puoliummessa, joudut pettymään.
Täällä se on kuulkaa ihan samaa lapioon nojailua kuin Suomessakin. Ei ne hampparit sen vikkelämmin hommia paiski vaikka lämmintä onkin. Tai ehkä juuri siksi. Kuva yllä kertonee kaiken.
Suurin osa on sen sortin kuikeloita ettei samaan pesuvannaan tohtisi.
Olen tosin törmännyt erääseen hauskaan äijään koulumatkalla. Joskus helmi-maaliskuun taitteessa kuljimme ekoja kertoja lautalta koululle ja kadulla oli laatoitus kesken. Tämä vanhempi raksamies oli siinä sitten tienviitan kanssa ohjeistamassa jalankulkijoita ja autoja vuorotellen ohitse. Meitä siinä ohjeistaessaan hän samalla tiedusteli, mistäpäin olemme (kuten kaikki täällä, johtunee skrodesta aksentistamme). No tottahan se tulee kerrottua tuollaiselle ronskille, tuntemattomalle, hieman arveluttavallekin setämiehelle mennen tullen.
"Helou my Finnish friends!", kajautti hän seuraavana aamuna ohittaessamme. Tytöt ne vain kujertelivat keskenään, minä miehekkäästi morjestin.
SIVU 1